Parhaat Paros-hetkeni

Parhaat Paros-hetkeni

Saapuminen Paroikiaan 

Saavuin Iokselta Parokselle aamupäivällä ja jouduin odottamaan hetken, ennen kuin pääsin kirjautumaan sisään hotelliini. En nimittäin ollut muistanut ilmoittaa ajoissa saapumisaikaani.. onneksi sain viedä reppuni säilytykseen ennen aamukahvipaikan etsintää. Olin valinnut majoituksen sataman läheltä Paroikiasta. Hotellin nimi oli Meletis Studios ja sitä pyöritti herttainen, iäkkäämpi pariskunta. Hotellissa oli kaunis sisäpiha värikkäine tuoleineen ja siitä oli vain 5 minuutin kävelymatka läheiselle Livadia Beachille. Sain omistajilta hyviä vinkkejä ja ravintolasuosituksia. Täällä olisin siis seuraavat 3 yötä! 



Vuokrasin Paroksella myös auton päästäkseni tutustumaan saareen paremmin. Olin suunnitellut viimeiselle päivälle retkeä Antiparokselle, mutta sen sijaan päädyinkin viettämään kokonaisen päivän Livadia Beachilla ja tutustuen Paroikian vanhaan kaupunkiin. Joskus on hyvä vain levätä! 



Parosta valokuvauksellisempaa kohdetta on vaikea löytää. Jos viehätyt valkoisista taloista, kapeista kujista ja bougainvilleoista,  tämä on sinun paikkasi. Minun on pakko myöntää, että kaipasin hieman jo vehreää luontoa! Syyskuussa Paros on jo karu eikä siellä ole paljoakaan vehreyttä jäljellä. Auton suomia mahdollisuuksia hyödyntäen pääsin kuitenkin tutustumaan eri paikkoihin, ja löysin oman happy-spottini: Kolymbithres beach! 


Kolymbithres beach 


Paroksen oma kuukiviranta, Kolymbithres beach, oli kaivattu hengähdystauko Paroikian ihmisviliästä. Uskomattomat,  luonnon muovaamat rantakalliot tarjosivat yksityisempiäkin uinti- ja auringonottopaikkoja, yleiselle rannalle ei tarvinnut vällttämättä mennä. Hiekkapoukamat ja turkoosina välkehtivä meri houkuttelivat uimaan ja nauttimaan auringon lämmöstä! Täällä kelpasi viettää kokonainen iltapäivä.




Naoussan kujilla

Uintihetken jälkeen matkani jatkui Naoussan satamakaupunkiin, jonka tunnelmasta palasin nauttimaan vielä seuraavanakin päivänä. Olin saanut vinkin kahvilasta, jossa myytiin pieniä uppopaistettuja "loukomades"- taikinapalloja kera jäätelön, hedelmien ja kastikkeiden. Valitettavasti paikka oli syyskuussa jo kiinni! Mutta ei hätää: viereinen pannukakku-jäätelöbaari oli auki! Sain haaveilemani kalorit -ja lounas jäikin sitten väliin.. ja kyllä, on juuri niin hyvää, kuin miltä kuvassa näyttää ;-)





Päivä Paroikiassa


Kolme päivää oli minulle sopiva aika viettää Paroksella. Siinä ajassa ehti nähdä kiinnostavimmat paikat ja päästä sisään saaren tunnelmaan. Ios-ihastukseni jälkeen Paros oli aluksi pieni shokki, siihen vaikutti pettymys siitä että olin varannut Iokselle niin vähän aikaa. Olin päässyt juuri rentoitumismoodiin, ja vastassa oli heti seuraavana päivänä Paroikian hälinä. Voisiko tästä vetää johtopäätökset, että pikkusaaret ovat enemmän minua varten? On todella vaikeaa yksilöidä, mikä jossakin saaressa "kolahtaa", ja vielä vaikeampi on ennustaa, minkä saaren kohdalla sitten osuu ja uppoaa.

Joka tapauksessa, Paroskin tarjoili kauniita hetkiä. Viimeisen kokonaisen päiväni vietin Paroikian vanhassa kaupungissa ja Livadia beach:illa. Kuuluisan Panagia Ekatondapiliani- kirkon takana oli ihana puisto, joka tarjoili kuuman ja kuivan iltapäiväkävelyhetken lintujen visertäessä korvia huumaavasti taustalla. 



Iltapäivällä keskustan ranta kutsui, iltaruskoon asti.


Hotellin emännän suosituksien perusteella valitsin illallispaikakseni suositun kalaravintolan, Ouzeri Apostolis:in. Grillattua kalaa, hortaa, kesäkurpitsapyörykät eli kolokithokeftedes -taisi olla herkullisin illalliseni koko Kreikan lomani aikana. Kala aivan tuoretta, pyörykät täydellisen rapeita. Auringon laskiessa ravintola alkoi täyttyä myös kreikkalaisista seurueista, ja tunnelma alkoi kohota kattoon. Kiitos Paros, kun olit ihana, sittenkin!






Kommentit

  1. Todella hienon näköinen ranta jälleen ja todella tunnelmallinen auringonlasku! Mutta kyllä Paroksen viehättävintä antia tosiaan ovat nuo kapeat kujat ja valkoiset talot sinisine ikkunoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Paros on toinen paikka Santorinin lisäksi, missä valokuvat eivät voi mennä kovin pahasti pieleen! Ja noissa kylissä saa sukeltaa juuri siihen postikorttimaiseen Kreikka-idylliin, mikä usein tulee ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee Kreikkaa matkakohteena.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit