Lefkadalla jälleen

Lefkadalla jälleen 


Takaisin Lefkadalle


Kävin Lefkadalla 2019 syyskuussa Apollomatkojen kautta. Olin siellä viikon, mutta siitä huolimatta ahnehdin nähtävää: kävin Manner-Kreikan Pargassa ja Sivotassa vuokra-autolla. Loppujen lopuksi itse Lefkadalle jäi aika vähän aikaa, mikä jäi tuolloin harmittamaan. Nyt halusin korjata asian! Kykladeilta suuntasin siis Joonianmerelle vielä viikoksi. 

Ateenasta Lefkadaan


Saavuin Parokselta Pireuksen satamaan torstai-iltapäivänä. Paroksella astuimme jo ennestään täyteen lauttaan, ja luvassa oli todella kylmää kyytiä merellä. Olin pukeutunut t-paitaan, ohueen neulepaitaan ja kuoritakkiin, pitkiin housuihin ja lenkkareihin, ja palelin! Monet matkustajat värjöttelivät keulassa t-paidoissaan ja shortseissaan. Vaikka sää on syyskuussakin helteinen, lauttamatkoilla voi tulla oikeasti kylmä. Kykladeilla oli myös tavallista kovempaa tuulta siellä ollessani. Kovin merenkäynti oli Miloksen ja Santorinin välillä. Seajetsin henkilökunta jakoi koko kahden tunnin matkan ajan oksennuspusseja matkustajille. Edessäni lautasta poistunut pariskunta kiitti laivan henkilökuntaa sanoilla "never again". Onneksi en itse kärsi kovin helposti pahoinvoinnista! Lapsuuden huvipuistoreissut on varmaan sen verran karaistaneet. ;-)

Vaikka muuten olin varannut matkalippuni jo hyvissä ajoin, bussilippuvarausta näpyttelin lauttamatkalla Ateenaan ja alkoi jo stressaamaan, kun luottokorttimaksuni ei mennyt läpi ollenkaan. Asiakaspalvelusta oltiin kuitenkin sitä mieltä, että lippuja riittää kyllä kun tulen paikan päälle. 

Nettiaikataulujen mukaan Lefkadalle meni Ateenasta 4 bussivuoroa päivässä. Otin taksin KTEL-bussiterminaaliin, ja harmituksekseni seuraava bussivuoro oli peruttu. Jouduin odottamaan viimeistä vuoroa, joka olisi Lefkadassa keskiyöllä. En jaksanut enää poistua terminaalista, kun olin taksinkin maksanut (tosin kimppataksin, koska tingin: taksien kohtuullisista hinnoista kannattaa olla selvillä.) Onneksi bussiasemalta sai koronasta huolimatta pientä välipalaa ja puhelintakin sain ladattua. 

Majoittumiseni Perigialissa 


Bussimatka Lefkadaan kesti 5 tuntia. Pysähdyimme matkalla kerran isolle huoltoasemalle, mistä saattoi ostaa mm. leipomotuotteita. Lefkadan asemalta otin taksin jo ennestään tuttuun paikkaan, Perigialiin, joka on pieni kylä lähellä saaren suosituinta turistikeskittymää, Nidriä. 

Tällä kertaa olin panostanut majoitukseen hieman enemmän, viettäisinhän saarella kuitenkin 6 yötä. Mare Vita Apartments vuokraa huoneistoja merinäköalalla, hintaan sisältyy rantatuolit hotellin edustalta aukeavalla rannalla. Tuolloin yökohtainen hinta bookingissa oli 70-80€ välillä, mikä oli suhteellisen paljon alueen keskimääräiseen hintatasoon verrattuna. 


Halusin majoittumiseni juuri Perigialista, sillä pidin paljon alueesta 2019 majoittuessani Scorpios- hotellissa. Pyöräilin tuolloin usein hotellilta Nidriin, ja Perigialin alue sijoittui matkan varrelle. Yksi lempipaikkojani oli rantakaistale Coralli-hotellin vieressä, sieltä avautuva näkymä sinisine vuoristosiluetteineen ja kelluvine veneineen edusti minulle juuri sitä, mitä lomaltani halusin. Ultimaattista kauneutta, rauhaa, merta ja valkoisia pikkukivirantoja!

Mare Vita Apartmentsin asiakaspalvelu oli erinomaista, sänky erittäin mukava ja petivaatteet laadukkaita ja lämpimiä. Asunto oli siisti, ja jos jotain kaipasin (mm. fööni, joka ei ilmeisesti kuulunut perusvarustukseen), se toimitettiin minulle. Asunnossa oli mahdollista laittaa ruokaa, ja tätä hyödynsin. Pakko myöntää, että ensimmäisenä suuntasin paikalliseen Lidliin hakemaan perustarvikkeita. Valikoimia on hauska vertailla maittain: ne jättimäiset hunajapurkit ja oliivi- sekä fetajuustopakkaukset, niistä lienee turha haaveilla koto-Suomessa!

Lomasuunnitelmia


Ihan paikallaan en kuitenkaan ollut suunnitellut olevani Lefkadallakaan. Olin vuokrannut auton Discovercars-sivuston kautta koko ajaksi. Autovuokraamo oli Green Motion Lefkada town:in keskustassa. Jostakin syystä asiakaspalvelu ei pitänyt mitään kiirettä kohdallani, ja odotin kyseisessä putiikissa ainakin 20 minuuttia. Kaiken kukkuraksi minun jälkeeni saapunut pariskunta palveltiin ensin. Ehkäpä kyseinen auto ei ollut vielä saapunut paikalle? Lopulta sain kuitenkin alleni pikkuruisen Diesel-Nissanin. Suosittelen automaattivaihteista! Kapeilla ja mutkaisilla teillä saa vaihteita vaihtaa ahkeraan. Pikkuisinta nuhapumppua ei kannata ottaa, mutta toiseksi pienimmällä pärjäsi mielestäni ihan riittävän hyvin :-).

Olin suunnitellut käyväni Kreikan mantereen puolella Acheron-joella, sillä se jäi viimeksi näkemättä. Lefkadalla autoilu itsessään on jo elämys. Korkeuserot ovat huikeita, vuoriston pikkukyliin ei julkisilla pääse. Porto Katsiki-rantaakin oli jo ikävä. Olin kuullut, että Egremni-rantaan pääsee nykyisin rappusia pitkin, ja se kutkutteli myös. Halusin myös kokea auringonlaskun Rachi-ravintolassa. Kyllähän siinä jo vajaan viikon saisi kulumaan, vai mitä?









Kommentit

  1. Minkä hintainen tuo autonvuokra muuten oli? Tuo Discovercars oli itselleni ihan tuntematon firma, olen aina käyttänyt Rentalcarsia, mutta voisi sitä vaihtelun vuoksi testata joskus tuotakin palvelua, vaikka sinällään olen Rentalcarsiin ollut ihan tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, auton vuokra 5 päivältä oli 160,80€ ja sisälsi ns. kaikenkattavan vakuutuksen. Luottokortilta tehtiin 800€ varaus (jonka palautumiseen meni muistaakseni melkein 3 viikkoa). En osaa sanoa, miten peruutuspolitiikka toimii muilla varaussivustoilla, mutta täällä etukäteismaksu, jonka on maksanut varausta tehdessä (muistaakseni n.30€) ei palaudu jos varauksen haluaa peruuttaa, vaan se huomioidaan seuraavan varauksen yhteydessä. Mietitytti kyllä hieman. Ensi syksyksi varasin auton Kefaloniaan 5 päiväksi ja taisi olla vakuutuksineen 120€ hinnaltaan, luottokorttivaraus 500€. Erittäin edullinen :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit